Matkakertomus

Meidän Bett-reissu on tällä kertaa kompakti kolmen vuorokauden kokonaisuus. Tällä mallilla saadaan kaksi täyttä messupäivää ja perjantaille jää vielä mahdollisuus pikavisiittiin ExCelissä. Kouluvierailut ajoittuvat tällä kertaa tiistaille, joten näihin ei tällä kertaa ole mahdollisuutta osallistua.

Lensimme tiistaina alkuillasta Finnairille Heathrowlle ja takaisin Suomeen saavuimme myöhään perjantai-iltana. Lennot valittiin hinnan ja lentokentän perusteella kustannustehokkaasti, Heathrowlta kaupunkiin pääsee edullisesti ja kätevästi metrolla. Hotelli (Park Plaza Westminster Bridge) puolestaan valittiin  sijainnin ja Lontoon mittapuussa kohtuullisen hinnan perusteella Westmisteristä. Westminsteristä on helppo liikkua messuille Jubilee-metrolinjalla ja näin messuaika saadaan maksimoitua ja kulkemiseen menee vähemmän aikaa.


Tiistai 23.1.2018
- Lähtö iltapäivällä oppituntien jälkeen kohti Helsinkiä, josta lento Lontooseen klo 17.25. No, lento oli reilun tunnin myöhässä, joten perillekin päästiin vasta paikallista aikaa puoli kahdeksan maissa. Siirtymä kentältä metrolla hotellille jossa oltiin sitten yhdeksän kieppeillä. Pitkä päivä, mutta niinhän se matkapäivä aina tahtoo olla. Helsinki-Vantaalta lähti tunnin sisään kolme konetta Lontooseen (Norwegian, Finnair, BA) ja harvoin on kentällä näin paljon tuttuja opettajia! Bettissä vierailee vuosittain lähes 1000 suomalaista.

Keskiviikko 24.1.2018
- Messupäivä aamusta alkuiltaan saakka! Paljon on taas ihmeteltävää ja nähtävää. Suunnitelmallisuus on tärkeää, ensimmäisenä päivänä kuljimme kaikki ExCelin käytävät pitkittäissuunnassa ja seuraavalle päivälle jätettiin hallin tutkiminen poikittaissuunnassa. Askeleita kertyi messuilla mittariin sellaiset 15 000! Yhtenä mainintana myös se, että Bett-Areenalla erästä paneelikeskustelua tietosuojaan liittyen isännöi itse Bob Geldof! Kaiken kaikkiaan messuhulinan keskellä onkin hyvä välillä pysähtyä kuuntelemaan esityksiä - niitäkin on todella paljon ja moneen tarpeeseen.

Messupäivän jälkeen käytiin pikaisesti hotellilla ennen illan eNorssi/C-Touch tapaamista. King's Headiin kokoontui viitisentoista norssien opettajaa, jonkin verran norjalaisia opetusalan ihmisiä sekä C-Touchin edustajat. Illan mittaan paitsi verkostoiduttiin niin vaihdettiin messupäivän kuulumisia. Eli myös ilta sujui tiiviisti töiden merkeissä aina yhteentoista saakka, jolloin olikin jo oikein hyvä aika lähteä hotellille seuraavaa päivää varten valmistautumaan.

Torstai 25.1.2018
- Täysi messupäivä tämäkin, nyt siis messuhallin tarjonnan tutkimista, mutta poikittaissuuntaan. Nähtävää on todella paljon. Vaikka halli tuli lähes kokonaan koluttua läpi jo eilen, tuntuu siltä, että paljon jäi silti näkemättä. Kahteen suuntaa kulkeminen varmistaa sen, ettei mitään tärkeää tule missattua.

Messupäivän jälkeen lähdettiinkin kiireen vilkkaa IlonaIT:n seminaariin British Museumille, jossa verkostoiduttiin muiden Bett-kävijöiden kanssa sekä kuunneltiin laadukkaita esityksiä tulevaisuudenvisioista. Ilonan tilaisuudesta lähettiinkin suoraan ATEAn/HP:n kutsuvierastilaisuuteen, jossa vaihdettiin ajatuksia mahdollisista yhteisistä kehitystyön intresseistä. Näistä toivottasti myöhemmin poikii konkreettista hyötyä.

Perjantai 26.1.2018
- Aamulenkin jälkeen pakattiin tavarat kasaan ja siinä huomasi, että mukaan oli tarttunut melkoinen määrä esitteitä, muutamat VR-lasit ja muuta pikkutavaraa joten kassi olikin aivan pullollaan... Aamupäivään kuului hieman kävelyä Lontoossa, tiedossa oli kuitenkin pitkä päivä istumista. Puolen päivän maissa tultiin takaisin hotellille, josta sitten siirtymä kentälle metrolla. Päivä kului pääosin matkatessa ja kotosalla oltiin hieman ennen puoltayötä.

Yhteenvetona voisi todeta, että mainio reissu. Paljon uusia tuttavuuksia - niin ihmisiä kuin tuotteitakin. Toivottavasti reissu mahdollistuu myös vuonna 2019, Bett on avartava kokemus ja antaa paljon eväitä omaan työhön. Täytyy kyllä todeta, että parempaa asiantuntijakoulutusta on harvoin tarjolla ja tässä kohtaavat hinta sekä laatu.